keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

8. Viikko ja kuurin ensimmäisen vaiheen lopetus

Niin se on aika tullut lopettaa, mutta vain hetkeksi tämä puhdas kuuri. Lähden tänään 1,5vkoksi lomille ja on ihan älytön idea että olisin kuurilla sillä aikaa.
Reilu 7 viikkoa tuli enenmpi vähempi oltua puhtaalla kuurilla. Muutamana viikonloppuna tuli otettua hieman alkoholia, muutamana vlopun iltana tuli hieman "herkuteltua", alkoholin nauttiminen nosti painoa kolmesta neljään kiloa vlopun aikana ja viivästytti siten painon laskua heti 4-5 päivällä, mutta yksittäinen illan herkuttelu viivästytti kyllä painon laskua päivällä kahdella, mut ei nostanut painoa

Lopullinen kilomäärä joka on nyt lähtenyt on -16Kg siitä mitä silloin alussa painoin. Joulusta jos laskee niin -18Kg

Tarkoitus on palata kyllä tässä 3-4vkon päästä taas keittojen ihmeelliseen maailmaan ja ottaa uusi rypistys ja karistaa vielä kymppi tämän hetkisestä painoasta pois.

Kiitoksia kaikille seuraajille ja tsemppaajille! koittakaahan tekin jaksaa kovana laihdutuksissanne, loppujen lopuksi lyhyt aika elämästä jos tosissaan ottaa.

Palataan blogin ääreen sitten kun on taas kuureilu lähellä..

perjantai 26. helmikuuta 2010

7. Viikko 4 pvä

Torstai on toivoa täynnä sanotaan, no ei puntarin mukaan, ei ollut eilisesta paino tippunut.

Ruokapuoli meni jotensakin näin: aamulla 1/2 CB, lounas CB, välipala 100%ruispala+juustoa+kinkkua, Päivällinen CB, pitkin iltaa tuli napsittua kinkku/juusto siivuja.

Illasta oli todella vaikeaa pysyä raiteilla, oli lähellä etten lähtenyt hakemaan paikallisesta Kebab&pizza paikasta lättyä ja päälle kepappia, noh.. en sitten lähtenytkään. Voin sanoa tässä että henkisesti oli todella synkät hetket illasta. Tästäkin näkee sen että heti on turvautumassa ruokaan, ihan ilmiselvästi syömishäiriön oireet, mitähän tällekin tekisi.

Iltapäivästä mittasin verenpaineet 117/67, pulssi 62. Päälle parikymmentä pykälää tippunut alapaineet ja yläpaineet viime syksystä. Tässä pitää nyt todellakin punnita jatkoa kuurilla, kun joutuu hiemankin kyykistymään tai kurottamaan lattialta jotainn, niin ylösnoustessaan meinaa taju lähteä. Not so nice!

Aamupaino 90,3Kg

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

7. Viikko 3 pvä

Tänään olikin pojan neuvola ja en ollut töissä. Tänään oli tarkoitus että syön aamulla koko pussin ja sitten normisti loput, mutta toisin kävi. Aamulla söin toki uutuuden eli omena/kaneli puuron, ei oikein kolahtanut mutta jo se kuitenkin söi.

Päivällä tuli käytyä kaupassa ja tuli napattua 400g lihahyytelöpaketti kassiin ja niinhän siinä kävi että hirveään nälkään sen sitten söin. 320Kcal tuli heti siinä ja en voinut vastustaa Vaasan 100% ruispaloja vaan tuli sellaisenkin kansi + juustoa + kinkkua syötyä.

Iltapalaksi otin klo 18 aikoihin puolikkaan pussin.

Illasta oli jostain syystä ketoosi katkennut, liekö sitten kalorit menneet yli, hiilareita ei tullut kuin tuosta ruisleivän palasesta (reilusti alle 10g oli, pussillisessa CB:tä on 16,7g)


Olotila on viimeisten päivien aikana ollut heikko, verenpaineet ilmeisesti matalalla ja huimannut aika rankasti.. Katsotaan huomenna taas uusin silmin..

Aamupaino 90,3Kg

7. Viikko 2 pvä

Noniin.. puhtaalla taas oltu ja muutamat kipparisiivut on tullut illalla maisteltua mutta muuten mitään ihmeempää ei tänään ollutkaan..

Aamupaino 90,4Kg

tiistai 23. helmikuuta 2010

7. Viikko 1 pvä

No huhhuh.. jos ei seuraavaa viikonloppua pysty olemaan kokonaan puhtaalla niin täytyy pyytää jotain läpsimään korville ja raippaamaan yleisellä paikalla niin että housut tippuu kinttuihin ja äitiä tulee kovempi ikävä kuin joskus nuorena kun naapurin ville vei karkit..

Töissä olin ja söin kuurin mukaan, reilusti vettä jotta alkaa toimimaan taas kroppa kunnolla. Illalla kotia tullessa olikin vapaa-ilta tiedossa ja mitäpä sitä mies muuta voi tehdä kuin pistää olohuoneen ja keittiön järjestyksen totaalisen uusiksi, kaappeja myöten.

Meinasi illasta unohtua juominen, mutta korjailin kun kerkesin. aikasta myöhään pääsin vasta nukkumaan ;)



Aamupaino: 92Kg

ps, muutama "resepti" uusia makuja kaipaleville.

Chicken ala auracurry, nimensä mukaan: lisää lähes kiehuvaa vettä 1dl tehosekoittimen pohjalle, lisää auramurusia hyppysellinen, sekoita, lisää 1 dl kylmää vettä ja sekoita kanapussin sisältö ja oman maun mukaan currya, lisää kylmää/kuumaa vettä tarvittaessa VALMIS!. lisää hiilihydr: 0g, proteiineja: ei merkitystä

Chicken cheese: Lisää 1 dl lähes kiehuvaa vettä ja murustele Kippari siivu pohjalle, sekoita, lisää 1 dl kylmää vettä ja sekoita kanapussin sisältö, lisää kylmää/kuumaa vettä tarvittaessa VALMIS!. lisää hiilihydr: 0g, proteiineja: ei merkitystä

maanantai 22. helmikuuta 2010

6. Viikko 6,7 pvä

Viikonloppu oli ja meni mutta kerrotaanpas näin jälkikäteen tunnelmista vlopulta..

Muuten olisin ollut puhtaalla vlopun, PAITSI SORRUIN LAUANTAINA illasta syömään ruisleipää muutampia kappaleita ja sitten päälle leipäjuustoa + muutama pala maraboun suklaata.. Oli sen verta henkisesti välillä raastavaa tuo lastenhoito että tuli vaimokkeen kanssa herkuteltua. Henkinen pakomatka ruuan avulla pois tilanteesta, se on jännä että sitä tavallaan turvautuu ruokaan ja itse tullut huomattua että sitä saattaa paeta joitain tilanteita syömällä, tästähän on tehty tutkimuksia ja syömishäiriöhän se on oikealta nimeltä. No hyväähän se kuiten oli..

Heti sunnuntai aamuna klo 9.30 pistin pakkasvaatteet päälle ja lähdin "rankaisemaan" itseäni -36,7 pakkaseen ja tulihan sitä reilu 5km käytyä.

Saunan kautta syömään (jätin aamun puolikkaan pussin tarkoituksella pois edellis illan takia)

Sunnuntai ilta meni puntarilla juostessa ja podettua hieman henkistä morkkista kun painoa oli tullut taas perjantaista lisää.. noh uusi viikko ja uudet kujeet.

Iltapalakin tuli sitten korvattua ruispalan puolikkaan puolikkaalla + kippari sulatejuustoa + korppukinkulla.

Aamupaino sunnuntaina: 92-93Kg (puntari sekoili)

lauantai 20. helmikuuta 2010

6. Viikko 5 pvä

tänään oli sählypäivä, enkä ottanut "lisäravinteita" ennen peliä.
Kotia kun pääsin kaupassa käynnin jälkeen niin päätin että jätän yhden pussin syömättä ja syön kinkkua, lihahyytelöä, palan leipäjuustoa ja juustosiivuja + SeveUp light versiota menikin sitten koko pullollinen (ei tullut juotua sählyn jälkeen kunnolla)

Illasta jätin puolikkaan pussin syömättä ja pistelin huoletta naamaan yhden keitetyn kananmunan.

Aamupaino 91,2Kg

6. Viikko 4 pvä

Normipäivä, normikujeet

Aamupaino: 91,8

torstai 18. helmikuuta 2010

6. Viikko 3 pvä

Niin net on nyt lähteneet viikonlopun nesteet kehosta, meno tuntuu taas maittavan ja pieni voimattomuuden ja väsyneisyyden tunne on poissa. Ketoosi on taas päällä ja virtaa on riittävästi.

Pari viikkoa pitäisi vielä mennä puhtaalla ja sitten alan luultavasti siirtymään osittaiselle yhdistelmäkuurille. 1/2 pss aamupalaksi, 1pss lounaaksi, ZONEn mukainen lounas, 1/2pss iltapalaksi. Koitan pitää kuitenkin päivän kalorit alle 800kcal jotta ketoosi pysyy, pitää sitten seurailla että millä hiilari/kalorimäärällä se on vielä päällä.

Aamupaino 92.3Kg

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

6. Viikko 2 pvä

Taas alkaa olo virkistyä ja viikonlopun turvotus alkaa helpottaa..

Muuten normipäivä..

Aamupaino: 93,2Kg

tiistai 16. helmikuuta 2010

6. Viikko 1 pvä

Uudella innolla kohti uusia seikkailuja..

Aamupaino oli edelleenkin reilusti enemmän mitä perjantaina, sehän on kyllä selvä.

Täysin puhtaalla meni koko päivä. Illasta kävin 4Km 1h mittaisen reissun lastenrattailla.

Aamupaino: 95,5Kg

5. Viikko 5,6,7 pvä

Perjantaina tuli käytyä sählyä pelaamassa ja sen jälkeen olikin paikallisen kebab puljun kautta vatsa pyöreänä hyvä lähteä tutun mökille rentoutumaan, eli perjantai ilta meni ehkä hieman alkoholin vaikutuksen alaisena, ketoosi toki katkaistuna reilusti ennen koitosta.

Lauantai olikin jo sitten krapulapäivä, mutta yritin syödä vähemmän hiilareita, mitä nyt aamusta oli pakon sanelemana otettava mikrokiekkoja ensi hätään..

Sunnuntai oli edelleen näemmä rapulapäivä, iltapäivällä kolailin kyllä pihaa ja tytsyn kanssa kävin laskiaisriehassa. Yritin olla jo puhtaalla, mutta illasta repesi ihan täysin, ruisleipää ja muita mukavia asioita tuli mutusteltua.

Nesteitä tuli reippaasti, noin 4Kg tuli viikonlopun aikana painoa lisää :)

torstai 11. helmikuuta 2010

5. Viikko 4 pvä (-12,2Kg)

Ja edelleen normipäivä, cambridge aterioilla mennyt ja paino on laskenut roimasti edelleen. Vlopun nesteet on lähteneet ja rasva on alkanut taas kunnolla palamaan ;)

Tässä miettinyt taas seuraavaa vloppua että pitäisikö se pitää pe iltana nollaus vaiko ei.. no saapas nähdä..

Hieman kadonneita senttejä:
Vyötärö: -13cm
lantio: -8cm
reisi: -8cm
rinta: -7cm
Ja sormus ei pysy sormessa, pitää sekin pienennyttää ;)

Aamupaino: 92,8Kg

ps. sain näemmä tutun puhuttua myös cambridge kuurille, perjantaina hänellekin tulee jo ensimmäinen viikko täyteen.

5. Viikko 3 pvä

Normi päivä, normi kujeet.

Cambridge aterioilla mennyt ja olo vähän parempi flunssan osalta

Aamupaino: 93,5Kg

tiistai 9. helmikuuta 2010

5. Viikko 2 pvä

Niin se on flunssassa edelleen mennyt tämän viikon starttaus, hyvin alkoi aamu, paino tippunut eilisestä ja ketoosikin oli taas alkanut menemään päälle.

Todella raskas ja kipeä lentsunen olo meinas pakottaa miehen iltapäivästä kotio, mutta tuli nyt kuitenkin oltua töissä.

Tutimaan tästä jo joutaisi jotta kroppa saisi lepoa, palataan huomenissa taas uudestaan.

Tsemppiä muillekin kuurilaisille!

Aamupaino 94,5Kg

5. Viikko 1 pvä

Uusi viikko puhtaalla kuurilla ja uudet kujeet. Tänään tuli syötyä aamulla puolikas pussi, sekä päivällä yksi kokonainen. Sittenpäs menin ja tilasin vaimolta kaupunkireissun yhteydessä yhden kebabin salaatilla. Olipahan reilun kokoinen, mutta eipähän tarvinut syödä muuta tälle päivälle.

Niin.. en ole muistanut kertoa että tulin lauantaina kipeäksi ja tässä olen ollut flunssassa siitä asti.

Ketoosi ei ollut päällä iltapäivästä kun mittasin.

aamupaino: 95,2Kg

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

4. Viikko 7 pvä

Nyt loppui rötväily!

Aamusta näytti puntari yli 96Kg eli kaikki varastot oli taas täydentynyt ja ketoosi katkennut.

Kyllä huomasi että on vatsalaukku pienentynyt kun ei jaksanut syödä, tai no jaksoi kun iski ahmimiskohtaus ja sitten olikin vatta kipiänä, perjantai iltana oli todella täysi olo.

Tänään kävin poitsun kanssa reippaan 1,5h vaunulenkin puoleksi auraamattomalla tiellä. 7Km tuli matkalle mittaa ja lenkin jälkeen puntarikin näytti heti -500g mitä ennen lenkkiä.

Nyt tästä laittamaan CB ruokaa..

4. Viikko 6 pvä

Hallittu ja suunniteltu rötväpäivä!

Tästä ei sen enempää, eilen illalla se alkoi ja tänä iltana se loppuu, sunnuntai aamusta taas ruotuun ;)

pitää joskus ottaa itsellekin aikaa!

perjantai 5. helmikuuta 2010

4. Viikko 5 pvä

Perjantai aamu käynnistyi ja puntarilla sai taas iloita kadonneista kiloista, siitä aamupala naamaan ja on the road taas..

Kohtapuoliin lähdetään työporukan kanssa sählyä pelaamaan ja tarkoitus olisi ottaa puolikas banaani ennen suurta mittelöä ettei ihan tuuperru kentälle, pilaa ketoosin mutta ennemmin pysyn tolpillani kuin vedän ketoosin ketoasidoosi tilaan..

Aamupaino 93,8Kg (11,2Kg pois entisestä, joulusta jo 13,2Kg))


Edit:
Nyt tuli täysin hallittu ja suunniteltu "repsahdus", voi että onkin ihanaa!
Sählyä tuli hakattua sen 2h päivästä ja pusseja olin syönyt yht 1pss ennen ja jälkeen sählyn. noh, tytsy hoidosta ja kaupan kautta kotia, mukaan tarttui tuollainen 350g kinkun kötkäle. Hirviä nälkä ja voimat pois, päätin että nyt! Rieskat esiin ja sokerilla maustettua juissia lasiin.. aaahhhh!
no siinäpä sitä tuli änkättyä ja parit siivut joululta jäänyttä piparkakku fazerin sinistä.. voi että oli makiaa..... mutta sitten iski huono omatunto, vaikka täysin ajateltu teko oli..

Vaatteet päälle ja lasten kanssa ulos, pieni mutka lastenrattailla ja sitte raivopäänä lumia pukkaamaan kolalla. Siinähän meni aikaa aika rutosti ja kaikki vaatteet yltäpäältä hiestä märkänä. Sittenpä muistin yhden jemman joka on sen 4vkoa ollut koskematta, eteisen jääkaappi jossa on alalaatikko täynnä kylmää olutta, VOI POJAT! voin muuten sanoa että maistu paremmalta ku.......

Nyt saunaan ja ansaittua lepopäivää/iltaa viettämään!

torstai 4. helmikuuta 2010

4. Viikko 4 pvä

Aamu startattu vaniljan makuisella pirtelöllä ja oma rakas oli keittänyt kaffet niin mikäpäs siinä on uutta päivää aloitella :)

"kiirettä" tahtonu olla, niin meinaa välillä olla tuon veden juonnin kanssa ongelmaa, mutta pitää yrittää tankkailla silloin kun kerkeää..

10Kg virallisesti meni tänä aamuna rikki, joulun ajasta jo 12Kg pois!

Aamupaino 94,7Kg

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

4. Viikko 3 pvä

Pitäisiköhän se taas blogiin kirjoitella kuulumisia..

Aamulla kävi ajatuksissaan niin että kippasin koko pussin sekoituskippoon vesien päälle. tarkoitushan oli laittaa puoliksi, noh äkkiä lusikalla siitä talteen pussiin sen verran mikä ei ehtinyt kastua, saa illalla vielä jotain iltapalaa..

Nyt oli alkanut taas paino laskea ja odotellaan huomisaamua, josko lasku jatkuisi..

Ihan hyvä fiilis taas päällä!

Aamupaino: 95,3Kg

ps. puntariin en kyllä enää luota pätkääkään, illalla testailin ja heitti kahden kerran välillä kilon!

tiistai 2. helmikuuta 2010

4. Viikko 2 pvä

#!*!!rkle!! nythän tämä kääntyy ihan päälaelleen tämä laihduttelu, nyt suuntana on koko ajan ylöspäin.. sen verta suorastaan vituttaa tällä hetkellä, että en edes jaksa tänään kirjoitella..

Edellis illan iltapalan eli puolikkaan pussin korvasin pienellä ruispala siivulla, voita, juustosiivu ja kalkkunasiivu..

Lähellä oli myöhäisillasta ahmimiskohtaus ja tuntui että syön pusseineen päivineen leivät pöydältä, no sain sen hillittyä osittain, taistelun tappioksi pitää laskea 2 kpl nakkeja, jotka viuhahti suuhun ja sen jälkeen olikin sängyn pohjalla masennustila taattu..

Illan liikuntana, pihan kolausta ~45min

Aamulla oli kuitenkin Ketostixin mukaan edelleen kova ketoositila

Aamupaino: 96Kg

maanantai 1. helmikuuta 2010

4. Viikko 1 pvä (95,9Kg)

Niin se viikonloppu vaikutti että vaaka näytti +300g tänä aamuna edelliseen aamuun.. Lihakset on aivan jumissa ja kipeät, varmasti vaikutti tuo 9h kelkkareissu siten että kehoon varastoitui nestettä, koska sunnuntaina söin sen 2,5 pss, sekä nuo muutamat kalkkunasiivut, ääpättömän pienen kakkusiivun ja pari prinssinakkia.. noh, menihän noita sokerittomia "kurkkupastilleja" hermostukseen henkkoht syiden takia.. meinas olla vaavilla hankala ilta..

Aamupaino: 95,9Kg

iltaedit: Ketoosi ei ollut aamulla katkennut, vahvassa ketoosissa oltiin vlopun jälkeen. Työkaveri sensijaan söi su iltana vhh:n mukaan normiruan, mutta ei ollut ketoosissa ollenkaan.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

3. Viikko 7. pvä

No niin se eilinen teki että piti sortua makkaraan jne, kylläkin ihan puhtaasti siitä syystä että ei voinut mettikössä paljoa pussikeittoja tehdä.

Tänään oli kaverin pojan synttärit ja tulihan sitä sielläkin tehtyä "repsahdus". puoli senttiä paksu, naurettavan pieni siipale kakkua ja pari prinssinakkia. Illasta tuli parit siivut taas kalkkunaleikkelettä myös napsaistua. (tuli kolattua pihaa sen verta tehokkaasti taas) No siinäpä ne tämän päivä repsahduset sitten olivatkin.

Jännityksellä odotetaan 4:nnen viikon ensimmäistä aamua, puntari on armoton ;) epäilen että tuo lauantain kelkkailu imaisi taas nesteet kroppaan.

Aamupaino 95,6Kg

3. Viikko 6. pvä

No niin sitä kuitenkin tuli lähettyä kattomaan rallia.. kelkalla.

Aamulla 6.45 yksi CB pussi naamaan ja on the road! ~80km tuli paikanpäälle ajettua kohtuu urheilullisesti ja notskilla tuli rillattua pari Wilhelm lihaisaa makkaraa (100g sisältää reilusti alle gramman hiilareita)

Rallit tuli katsottua ja takaisin tultiin huoltsikan kautta ja olihan tuskaa kattoa kun kaverit veti munkki kahvia nassuun, pysyin lujana ;)

kotia kun pääsin ja ~200km yhteensä ajettuani oli niin naatti olo et piti saada syyä jotain, tässä illan listaa: 2kpl wlhelmiä, lautasellinen lohikeittoa, pieni siivu ruisleipää, monta siivua kalkkunaleikettä, muutama juustosiivu..

Aamupaino 95,6Kg (söin siis yhden ainoan cb pussin)

perjantai 29. tammikuuta 2010

3. Viikko 5. pvä

Eilen tuli vietettyä täysin "puhdas" päivä, ei mitään mielitekoja ja makeutettuja tuotteitakin todella rajallisesti. Tälle aamua kerkesin normaaliin tapaan aamusta tekassa puolikkaan pirtelön ja virtaa on ollut taas yllin kyllin.

Vaatteet oikeasti alkaa tuntumaan kohta ylisuurilta, pakko ilmeisesti lähteä kohta vaatekauppaan hakemaan muutama tälle painolle sopiva paita etc..

Tunturiralli alkaisi tänään, mutta eipä tule lähettyä. Josko kävisi iltapäivästä pitkän kävelylenkin, kuulokkeet päähän ja jotain hyvää musaa soittimeen.

Näyttää siltä että menen vielä neljännenkin viikon täysin puhtaalla, vlopun 2pss + VHH ruokaa lukuunottamatta.

Tuossa itselle lupasin että kun saan tuon neljännen viikon pulkkaan, otan yhden tankkauspäivän ja tilaan pitsat ja koppa kaljaa viereen :D tai vaikka light siideriä ;)

Aamupaino: 96,1Kg (-8,9Kg kuurilla)

torstai 28. tammikuuta 2010

3. Viikko 4. pvä

No niin sitä tuli eilen herkuteltua jo VHH periaatteen ja yhdistelmäkuurin mukaan. 3 pss keittoja ja pieni rasiallinen puhdasta kebab lihaa :D Tämän jälkeen kävin kyllä kävelyllä ja kolasin pihaakin myrskyn jäliltä, että eiköhän se ollut kuitattu aika pitkälti sillä.. Paino ei tippunut sitten eilisestä, vaaka näytti samaa lukua. Pääasia ettei nousua tapahdu ;)

Ensiviikon perjantaille puhuttiinkin jo työkavereiden kanssa että käymme sählyä harrastamassa, pitänee muistaa nyt ottaa hieman ja vain hieman ekstraenergiaa ettei mene taas "säästöliekille"

Aamupaino: 96,7Kg

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

3. Viikko 3. pvä

Puhtaalla mennään edelleen ja viimeajan jumitus on ainakin tältä erää poistunut, 1000g lähti vuorokauden aikana, no sepäs oli positiivinen aamunaloitus :)

Työtakki alkaa tuntua jo löysältä et pitää kohtapuoliin käydä vaihtamassa pienempään, ulkotakin vaihdoinkin jo aiemmin :)

Eilen tuli maistettua leivinuunissa tehtyä poronpaistia, tunne oli fantastinen, jopa voisi sanoa että monumentaalinen kun sai maistaa jotain OIKEAA ruokaa ja oli hyvää :)

viikonloppuna olisi tarkoitus käydä (jos päästään) ihan ulkona syömässä, tarkoitus on syödä VHH periaatteen mukaan tietenkin, lihaa lihaa ja vielä lisää lihaa :D noh, pikkasen jotain kasviksen tynkää kans...

ps. meinasi eilen jo usko loppua kun ei paino enää laskenutkaan..

Aamupaino 96,7Kg

tiistai 26. tammikuuta 2010

3. Viikko 2. pvä

Jumitus jatkuu.. paino edelleen sama kuin aiemmin.. Mahdollisia syitä jumitukselle ollaan tässä mietitty. 1. Liiallinen liikunta niukkaenergisen dietin aikana ilman lisäruokaa, keho menee säästöliekille. 2. Liian vähäinen nesteenjuonti, korvaako light limpparit puhdasta vettä?

Tänäpäivänä tarkoitus on juoda vettä niin paljon kuin kroppa antaa periksi, suoloja lähtee varmasti niin osan otan vissyillä jne..

Aamupaino 97.8Kg

maanantai 25. tammikuuta 2010

3. Viikko 1. pvä (97,7Kg)

Noniin, se alkaa kolmas viikko nyt. Saa nähä riittääkö motivaatio kuinka monta viikkoa vielä.. Paino ei taaskaan tippunut viikonlopun aikana yhtään, itseasiassa tuli 200g lisää?
Nyt on otettava itseä niskasta kiinni ja alettava taas kävelemään iltaisin.
Muuta yhteyttä viikonloppujen painonlaskun tyssäämiselle en ole löytänyt kuin light juomien runsaan nauttimisen, sokerittomat sisu/leijona pastillit, muutamat proteiinipitoiset leikkeleet (ei pitäisi vaikuttaa)

Jokapuolelta on senttejä lähtenyt kropasta, itseasiassa 2 viikolla ei juurikaan. Alun raju nesteenpoisto on avain kadonneisiin sentteihin, nämähän tulisi vielä takaisin jos nyt alkaisi taas syömään normaalisti. Tämä viikko varmaan tulee näyttämään lopullisen suunnan painonpudotustahtiin.

Testasin huvin vuoksi Ketostix liuskalla ketoonituotannon tason, hyvin vahvaa näyttää kuitenkin ;)

Aamupaino:97,7Kg

2. Viikko 7. pvä

Normi sunnuntai.. iltapäiväst tuli käytyä lastenrattaiden kanssa reipas kävelylenkki. Palkitsin itseni naudanpaistileikkele siivulla.. muuten ihan normaalipäivä.

Aamupaino 97.5Kg

lauantai 23. tammikuuta 2010

2. Viikko 6. pvä

Aamu alkoi väsyneesti kun tuli valvottua aikas myöhään edellisenä iltana, katsottiin tuossa vaimon kanssa Rööperi dvd:ltä. Hyvä leffa! Kivasti suorastaan vitutti välillä kun aspartaamin muisto suussa litran jälkeen limsaa suu suorastaan huusi jotain suolaista kipeästi, vai olisiko se ollut vain mielenheikkouta??
Oli pakko nöyrtyä 12 päivän kuureilun jälkeen ja ottaa siivu juustoa ja päälle yksi naudanpaisti leikkele.. voi pojat että on kyllä tässä viikonlopun aikana kaivannut jo oikeaa ruokaa.. Tänään olen myös palkinnut itseni sinnikkyydestä ja otin taas siivun juustoa ja naudanpaistileikkeleen, mutta nyt saa riittää. TAISTELE MIELI TAISTELE!!

Ja tänään olisi vuorossa taas leffaa, taistelupakista löytyy sukraloosilla makeutettua kokista ja aspartaamilla makeutettuja kurkkupastilleja. Jokin ratkaisu pitää löytää suolaisen nälkään. Karkit on helppoja kun on makeutusaineita keksitty.

Aamupaino 97.7Kg

perjantai 22. tammikuuta 2010

2. Viikko 5 . pvä

Aamun taas starttasin vaniljan makuisella pirtelöllä, uutena ideana tuli kaverilta sellainen että sekoittaa siihen lorauksen mustaa kahvia sekaan. Voi pojat että on muuten hyvää.. varsinkin maitokahvin ystävänä sitä kaipaa maitoa kahviin, mutta kun sitä ei saa tällä kuurilla nauttia. Suosittelen kokeilemaan!

Liikuntaa en tällä viikolla ole yksinkertaisesti kerennyt suorittamaan, talli/kotihommia niin kyllä sitä kaloreita siinäkin palaa ;)

Aamupaino: 98Kg

2. Viikko 4. pvä

Normipäivä, normiolo :) tarkoitus oli käydä työporukan kanssa kelkkailemassa mutta kelkka hajosi ja muutenkin tuli vastoinkäymisiä ja illasta oli lähellä että haen paikallisesta parit lätyt ja kebabit mutta niin se vain mieli on kirkas ja tulokset iskostuneina päähän että järki voitti!

Aamupaino: 98,7Kg

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

2. Viikko 3. pvä

Kirjoitellaanpas tässä syönnin kynnyksellä, kyllä tässä jo hiuko onkin

Oikeastaan mitään ihmeempää eroa edellisiin päiviin ei ole, paitsi että paino ei ole enää kolminumeroinen ;) Tänään olisi taas tarkoitus käydä pitkä kävelylenkki, jotta ei ihan makoiluksi mene. Eipä se kyllä sitä ole ollutkaan kun meni kelkan korjauksessa eilinen ilta.

Vaatteita pitää kohta alkaa ilmeisesti vaihtamaan töissä kun alkaa jo housuissa tuntumaan väljemmältä ;)

Paino: 99.2Kg

Tsemiä muillekin! tämänhetkinen kokonaispudotus: 5.8Kg

tiistai 19. tammikuuta 2010

2. Viikko 2. pvä

Hyvin alkoi ja taas on ollut hyvä olo ja energiaa on riittänyt, vloppu teki näemmä sen nuutuneen olon.

Tässä olen tutkiskellut samalla netistä erilaisia VLCD kuureja,VHH kuureja ja ketoosista yleensäkin. Tahtoo olla riippuen tutkimuksesta ja henkilöstä riippuen erilaisia tuloksia ja kertomuksia. Toiset sanoo että turhaa laittaa rahaa hukkaan, ei toimi, vaarallista,tai että muuttaa vain ruokailutottumuksia ja menee sillä eteenpäin. Noh.. onhan sekin ihan totta mutta tällaiselle perseilijälle kuten itse olen (olin?) se vain tahtoo olla hankalaaa kun siitä on helppo taas lipsua takaisin samoihin kaavoihin. Tällaisessa kuurissa pidän hyvänä puolena sitä ettei tarvitse edes miettiä syömistä, sinulla on sen 3pss per päivä ja thats it! Tässä X viikon aikana on hyvä totuttautua uuteen elämäntapaan, jos palaa vanhoihin niin aivan varmastihan ne kilot tulee takaisin, varsinkin kun kevyempänä ei kulutakaan niin paljoa.

Hyvin tässä ketoositilassa kyllä jaksaa ja virtaa riittää, ei vain itsellä ainakaan kestä mitään suurempia ponnistuksia ja harjoitteluita tehdä, tuntee kyllä että lihaksissa ei ole varastoja (kuten normaalisti olisi) pitempikestoisia aerobisia ja peruskestävyyttä parantavia harjoitteluita kuten pitkät kävelylenkit, kuntopyörä, soutulaitteet jne on hyvä harrastaa, kun tässähän on tarkoituksena polttaa rasvaa ;)
Aerobinen/Anaerobinen harjoittelu - Polar.fi

Tässä on hyvä linkki mistä näkee vähän perustietoa liikunta/syke alueista jne.
Paina tästä

Niin ja se paino aamusta: 100.0

maanantai 18. tammikuuta 2010

2. Viikko 1. pvä (100.4Kg)

Vlopun rankat kelkkailut tekivät sen, että ei vlopun aikana painoa lähtenyt kuin 0,4kg

Tänään aamusta on väsyttäny, ollut nälkä ja muutenkin jotenkin vetämätön olo, hyvinkin pitkälle nuo kelkkahommat taisivat tehdä jipon. tilanne on päivän mittaan parantunut ja taas mennään hyvällä fiiliksellä.

Aamupaino: 100.4

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

7. Päivä

Se olisi ensimmäinen viikko takana, tänään on syöty normaalisti kuurin mukaan ja tuli taas toista tuntia käytyä kelkkailemassa. Odotellaanpas huomisen aamun punnitusta että saadaan ensimmäisen viikon painonpudotus paperille. Tilasin kolmeksi viikoksi lisää Cambridge aterioita ja vielä vähän auki miten kauan olen tällä puhtaalla ja koska siirryn yhdistetylle, vai otanko sellaisen jälkeen suoraan puhtaan taas, saapas nähdä..

aamupaino 100.5kg

nälkä välillä ollut aika rassaava tänään, eilisen rankka kelkkailu saattoi tehdä veronsa.. Muuten samalla lailla "virtaa kinttaissa" olo.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Kuudes päivä

No huh! Tuli käytyä ketoosissa kelkkailemassa mettikössä ja voin sanoa että meinas olla rankkaa noin niinku voimien kannalta :)

Aamupaino oli iloiset 100.8kg :)

Normisti mennyt, virtaa on ollut riittämiin ja enemmänkin.

Nyt saunan lämmitykseen ja paikkojen lepuutukseen :)

perjantai 15. tammikuuta 2010

Viides päivä

Aamu alkoi suorastaan iloisesti raikkaalla vaniljan makuisella pirtelöllä, siitä vauhdikkaasti töihin ja askareihin. Ruokatunnin venytin tarkoituksella, kun tarkoitus oli käydä salilla vetämässä vähän soutuja ja kuntopyöräilemässä. Siinäpä se sitten tuli iltapäivä vietettyä salilla ja vähän Girya kuulilla lihaskoordinaatiota treenattua.

Lounaan jaoin niin että ennen treeniä otin n15% lounaasta ja loput tulikin sitten kun pääsin kotiin, eli n klo 4 aikoihin..

Päivällinen meni kasviskeiton merkeissä tuossa kuuden jälkeen ja iltapalat nassun juurikin tässä ennen blogiin kirjoittelua..

Tänään on vaivannut ajoittainen pieni päänsärky ja kipeytyneet lihakset. Nälkä on tuntunut myös näin illasta, ei mitään radikaalia, rakas tuossa kokkaili itsellensä myös minun lemppariruokaa ja katselin vain vierestä ja mietin vain että jos sitä kesämpänä sitten ;)

positiivisin mielin eteenpäin, aamun paino: 101.5kg

torstai 14. tammikuuta 2010

Neljäs päivä

Aamu alkoi ilman väsymystä ja aamupalaksi tuli nautittua banaaninmakuinen pirtelö + kuppi mustaa kaffea.. Eilinen lenkki edesauttoi ilmeisesti viimeistenkin glycko varastojen purkua, koska vaimoke ilmoitti ettei lähempää fyysistä kontaktia anna kun kuulemma hengitys haisee (jospa hakisi jotain raikastimia)

Painoa oli aamusta 102.1 :) hyvin menee..

Tänään olisi suunnitelmissa päästää tuo vaimo vapaalle ja ottaa poika vaunuihin ja käydä taas kävelylenkki..

Nytpä tästä kohta voisikin lähteä nauttimaan kakao och mint pussin :)

kaikenpuolin hyvä olo :)

**** Neljäs päivä, ilta ***
Nyt olisi sitten neljännen päivän ruuat syöty ja liikunnat liikuttu. Töissä meni kuten aamulla kirjottelinkin ja kotia kun pääsin niin vetaisin nassuun kanasoppaa ala cambridge. Vaimo lähti kaupoille ja jäätiin sitten poitsun kanssa kahdestaan.. siinä poitsu nukku tovin ja isä lepäsi sohvalla, tästäpä sitten uusin virroin poitsulle puhdasta vaippaa ja isälle pientä nestetankkausta. Vaunut esille ja poitsu vaunuihin :)

Siinäpä sitten tuli käytyä noin 40min lenkki ja huomasi että meinaa olla pinna tiukalla kun lähtiessä poitsu meinasi itkeskellä niin isällä meinasi hermot mennä :)

Tulipahan sitten kokeiltua ajatuksissaan sekoittaa sauvasekoittimella kuten normaalisti mutta nakkasin jääpalan banaanihässäkän jatkeeksi, noh.. sotkuhan siitä tuli :D (suosittelen ensin murskaamaan hieman pienemmiksi niitä:) ) no joku 30% meni hukkaan ja loput naamaan (pienen siivouksen saattelemana) Mutta kun jäi vähän vajetta niin nappasin just keitetystä kananmunasta puolikkaan valkuaisen jotta vähän sai lisää vajaaseen banaanipirtelöön :D

Hyvin menee edelleen mutta menkööt..

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Päivä nro kolme

Päivä startattu käyntiin kotosalla puolikkaalla mansikka pirtelöllä. Ilokseni saanut huomata että aamut on paljon helpompia saada ns käyntiin (kunhan vain sängystä pääsee ylös) Olo on ollut edelleenkin energinen ja aikalailla muuten normaali. Ei ole ollut nälkä, olen muistanut pitä konttorissa mukana isoa vesimukia jota tulee aina silloin tällöin otettua.

Eilinen päänsärky katosi buranalla kun sen otin töistä tullessani, ei auttanut enää pelkkä nestetankkaus..

Juuri tuli maistettua taas uutuutta eli kasviskeittoa, oli kyllä positiivinen maku. tein sen ~3 desiin kuumaa vettä ja päälle saman verran tuli nautittua puhdasta vettä..

aamulla painona 102.5kg (positiivinen yllätys, pari viikkoa takaperin painoa oli 107kg)

*** Kolmas päivä, ilta ***
Terveppä taas.. Nyt on ilta kääntynyt siihen pisteeseen, että kohta siirrytään vällyjen alle huomista odottelemaan.

Kotia tullessani söin sienikeittoa ala sauvasekoitin + kuumaa vettä.. hyvää oli edelleen. Olo on ollut positiivinen ja nälkää ei ole tuntunut.

Illasta päätin että nyt lähtee viimeisetkin glykogeenivarastot kehosta, otin toppavaatteet niskaan ja painuin pihalle. Siinähän sitä tuli käytyä tunnin kestävä ja 4km mittainen lenkki. Kyllä tunsi että voimat on vähissä :) Ei muuta kuin iltapalaksi aamuista mansikkapirtelöä, hetki lepoa ja saunaan (ei kannata ottaa mitään älyttömiä löylyjä;) )

Nyt näin illan kynnyksellä on taas hyvä kerätä kasaan mietteet päivästä. Olo ollut edelleen aika normaali, tupakkia tahtonut kulua koko ajan tasaisesti enemmän, liekkö tekemisen puutetta:) Ei mitään ihmeempää nälkäkurimusta, energiatasapaino ollut hyvä, joksikin jopa kylläinen.

Näillä hyvä jatkaa huomiseen :) katsotaan taas aamupainoa että mitä sieltä löytyy..

tiistai 12. tammikuuta 2010

toinen päivä..

Aamu alkoi pikaisesti puolikkaalla minttu/kaakao pussilla ja olo oli ihan normaali. Puolen päivän aikoihin tuli nautittua Cappuccino pussillinen ja pieni orastava päänsärky vaivasi ajoittain. Työkiireiden takia ei kerennyt oikein vettä nauttimaan niin ilmeisesti alkoi tulla nestehukka, olo oli muuten "entistä" oloa virkeämpi.

Nyt iltapäivällä päänsärky edelleen vaivaa, vaikka vettä on tullut nautittua runsaasti, muuten olo on energinen. Odotellaan että päästään kotia töistä.

Mietteitä muuten tästä päivästä, oletettua helpompaa, suurempaa nälkää ei ole ollut ja orastavan nälän on saanut vedellä pidettyä loitolla, hyvältä tuntuu :)

maanantai 11. tammikuuta 2010

Dietti alkoi.. (105Kg)

Noniin. Cambridgen mukainen VLCD (Very Low Calorie Diet) ketogeeninen dietti alkoi tänään, aamusta olo oli hyvä. Vaniljan makuinen "pirtelö/keitto" oli yllättävä tuttavuus, aika makia mutta hyvä noin niinkuin aamusta. plus että aamukaffiin voi nakata osan niin ei tarvi ihan mustalla päivää käynnistää.

Jaoin pussin kahteen osaan, yksi aamulla ja toinen osa iltapalaksi.
Tällä ns puhtaalla kuurilla (3 pss päivässä) on tarkoitus olla nyt 2-3 viikkoa ja sitten 2 vkoa yhdistelmäkuurilla (2 pss päivässä + normiruokaa -hiilarit) Tästä eteenpäin onkin vielä auki että miten mennään, se että tässä pitää opetella täysin uusi ruokavalio itselle ettei palaa takaisin vanhaa..

Nyt klo 10:40 alkaa olla jo nälkä, vaikkakin vettä on tullut juotua, eli siis maistamaan uutta pussia, Cappuccinon makuinen pirtelö sekoittimeen ja syömään :)

Vkon 1 aloituspaino aamusta: 105kg