Noniin.. heti tämän blogin perustamisen jälkeen paukahdin uudestaan kipeäksi ja poskiontelotulehdukseen sain antibiootti kuurin syötyä..
Nyt tässä olen välillä käynyt lenkillä (kävely/hölkkä) ja kolannut pihalta lumia.. repsahduksia on sattunut syömäpuolella oikein urakalla ja antanut itselle luvan välillä herkutella ja hoitaa henkistä puolta, hyvänä tekosyynä vois antaa sen että pojalle on tullut koliikin oireet ja varsinkin illasta se syö hyvin voimat, kummaltakin vanhemmalta.
Tuossa seurannut vieressä työkavereiden diettikeskustelua ja nyt alkaa enemmän ja enemmän varmistua että aion kokeilla tammikuusta lähtien ns. Cambridgen ketoosidiettiä. Ainoana miinuksena että tuo maksaa, kun joutuu tilaamaan ruotsista ruuat. Sen verta positiivisia kokemuksia olen kuullut ja ennenkaikkea nähnyt, kun samassa konttorissa on yksi näistä diettaajista ja on silminnähden mies kutistunut siitä mitä on ollut.
Että joulukuu on vielä ns normielämää ja sitten pistetään elämä remonttiin fyysiseltä ja henkiseltä puolelta.
ps. niin ja ensiviikolla leville pariksi päiväksi laskettelemaan ja työssäjaksamista edistämään työporukalla..
perjantai 4. joulukuuta 2009
maanantai 23. marraskuuta 2009
Startti! osa2
Niin jäi äsken nyt ensimmäiset liikkumisetkin ja syömiset laitettua
Kotiin töistä, hirveä nälkä > lätty paikallisesta matkaan ja kotia.
40min lumienluontia kolalla
Sisälle ja pitsa naamaan ja sohvalle 3h lepäilemään
60min lumienluontia kolalla
Saunaa tämän päälle
Kotiin töistä, hirveä nälkä > lätty paikallisesta matkaan ja kotia.
40min lumienluontia kolalla
Sisälle ja pitsa naamaan ja sohvalle 3h lepäilemään
60min lumienluontia kolalla
Saunaa tämän päälle
Startti!
No nyt se päätös on sitten tehty, tehdään tästä läskikasojen karistamisesta julkista niin nähdään onko sillä mitään vaikutusta ensinnäkin motiiviin ja toiseksi saako tällä sitä kautta parempia tuloksia. Ja tottakai hyvät neuvot on kalliita jos niitä saa.
Tarkoituksena ei ole että alan laittamaan kaikki euroni kuntosalien jäsenyyskortteihin ja kuntokuuriresepteihin, nyt mennään täysin omalla "maalaisjärjellä" ja harrastajien neuvoilla. Liikuntavälineitä/harrastusmuotoja tällähetkellä käytössä:
-Laskettelusukset (+ monot tietenkin ja muut rensselit)
-Lenkkikengät ja varusteet
-Vanha sykemittari (jos jostain sen löydän)
-Uinti (tätä keväällä tuli harrasteltua, herätellään uudestaan henkiin)
Päämotivaattoreina että edes nyt tein tämän päätöksen että jotain alan tekemään löytyy siitä että kun katsoo peiliin, ei näe enää "itseään" vaan jonkun pöhöttyneen itseä muistuttavan jäänteen. Varmaan suurin motivaattori silti tulee perheen puolelta, oma rakas Vaimoni ja nyt uutena tulokkaana 1kk vanha poika sai aikaan itsessä sen tunteen että jos en ala tekemään mitään, niin saan vanhempana tukeutua omaishoitoon tai pahimmassa tapauksessa laitoshoitoon ja sitä en itselle salli enkä toivo että joudun perheen hoidettavaksi. Eli siis taistoon käydään tässä rasvojen kyllästämässä kehossa!
Lähtöpaino(ilta) 105kg

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)